Seisot jälleen siinä pisteessä
minkä viime hetkellä jätit kauan
sitten taaksesi
Se hetki on edessäsi nyt
ja tajusit tai et
niin polvillesi lyhistyt
Se vie mennessään
elämä ohitse kuin valuva hiekka kädessään
Soljuu läpi sormien ja sinä seisot huutaen
puristaen kätesi nyrkkiin
Ovi kiinni, peili siruina lattialla
Avain kaulalla mutta et osaa aukaista
sillä enää
Heräät ja aukaiset oven joka
ei koskaan lukossa ollutkaan
Silti jatkat matkaa
Sinä, joka sydämeeni
huudat
Sieluni sopukoissa värisen
ja palelen
Ja huudan takaisin
Mutta sinä et kuule
Silti minä huudan